Herajärven kierros

Lyhyesti

• Milloin: 23. – 26.6.2014
• Kuinka pitkä: 60 km + lisälenkit Pirunkirkolle, Nevalaan, Ryläyksen kierros yhteensä n. 6 km
• Kuinka kauan: reissussa 71 tuntia
• Tiivistäen sanottuna: Varsin koleassa kesäkuisessa säässä tehty vaellus vaativassa maastossa järvi- ja vaaramaisemissa.

1. päivä: Ukko-Koli – Mäkrä – Lakkala

Herajärven vaellus lähti käyntiin seitsemän aikoihin kesäkuisena maanantai-aamuna, jolloin minä ja Jani starttasimme autolla Jyväskylästä kohti Kolia. Joensuussa varsin reippaan lounaan nautittuamme ja Ukko-Kolin luontokeskuksesta vesipullot täytettyämme pääsimme polulle puolen päivän aikaan. Päivä oli suhteellisen lämmin ja aurinkoinen, ja Ukko-Kolilla ja hotellin lähistön poluilla parveili aika runsaastikin ihmisiä. Oli hiukan kiusallista kanniskella selässään täyteen pakattua rinkkaa ja yrittää kavuta portaita hitaammalla tahdilla kun lapsia oli tunkemassa ohi joka välistä. Katseltiin hetken hienoja maisemia Ukko-Kolilta ja otimme pari kuvaa auringonpaisteessa. Päätimme palata tänne vielä uudestaan vaelluksen jälkeen, kun mukana ei ole rinkkoja.

Pielinen Ukko-Kolilta nähtynä.

Ikolanahoa kohden porukka alkoi jo selvästi vähentyä. Harhaoppisesti olimme suunnitelleen kiertävämme Herajärven kierroksen myötäpäivään – yleensä kierrosta suositellaan vastapäivään tehtäväksi, sillä tällöin kansallispuiston alue ja hienoimmat maisemat jäävät viimeiseksi. Aikaisempiin Alppireissuihin perustuen ajattelimme kuitenkin, että haluamme nähdä ne hienot maisemat heti, kun on täysissä voimissaan niitä katselemaan. Aika usein sitä pidemmällä reissulla kuitenkin väsyy, eikä hienoinkaan maisema enää herätä mielenkiintoa vaan haaveilee jo siitä, että pääsee kaatumaan sänkyyn. Niinpä siis suuntasimme kohti Mäkrää.

Mäkrän laelle saavuimme parissa tunnissa. Lämmin ilma oli saanut esiin hyttysiä ja muutamia isoja paarmoja. Mäkrältä avautui hienot maisemat sekä Pieliselle, Jerolle, että myös Herajärvelle. Herajärvi näytti aika isolta, ja tässä vaiheessa alkoi hiukan mietityttää, että se 60 km on aika paljon… Oli kuitenkin kiva saada yleiskuva siitä, mitä tuleman pitää.

Herajärvi Mäkrältä nähtynä.

Ensimmäinen kenttälounas oli suunniteltu Havukankorven nuotiopaikalle. Mäkrältä avautuneiden järvimaisemien jälkeen nuotiopaikka oli silkka pettymys: ränsistyneet penkit rehevällä paikalla, joka kuhisi hyttysiä. Koska nälkä oli jo sen verran kova, päätimme kuitenkin syödä siinä, mutta en kyllä suosittele kenellekään pysähtymistä tähän. Reissun jälkeen ilmeni, että koko nuotiopaikka tullaan lähitulevaisuudessa polttamaan maan tasalle.

Saavuimme Pirunkirkolle vievän polun risteykseen n. klo 16, neljä tuntia lähdön jälkeen. Jätimme rinkat polun varteen ja kävimme katsomassa 1,4 km:n päässä olevan Pirunkirkon ilman varusteita, jolloin tähän reissuun meni noin 45 minuuttia. Pirunkirkko oli ihan hauska paikka, luolamainen rako kalliossa jonne pääsi itse kömpimään sisälle.

Pirunkirkko.

Matka jatkui kohti Lakkalan telttailualuetta. Matkalla pysähdyimme hetkeksi Pitkälammen nuotiopaikalle. Paikka oli tosi kaunis, ja tässä olisi ollut paljon mukavampi tehdä lämmin ateria kuin Havukankorvella. Lakkalaan saavuimme klo 19. Telttailualue oli minulle suuri pettymys. Koska Herajärven kierros on äänestetty Suomen kauneimmaksi retkeilyreitiksi, odotin myös telttailualueiden olevan viihtyisiä. Tämä ei sitä ollut, vaan alue oli hyttysiä kuhisevaa heinikkoa, jossa oli varsin ränsistynyt nuotiopaikka, jossa ei ollut mitään ehjiä välineitä, ei edes kattilaa veden keittoa varten. No, ei silti auttanut kuin laittaa teltta pystyyn ja lähteä veden hakuun. Lähistöllä oli Seppälän tila, jonka kaivovesi on tutkitusti juomakelpoista. Kaivovesi olikin todella kylmää ja raikasta, ja tämä nostatti meidän molempien mielialaa. Teltalle palatessamme paikka ei enää tuntunut niin vihoviimeiseltä läveltä kuin se aluksi oli vaikuttanut. Päivälliseksi tehty linssipata nostatti mielialaa vielä enemmänkin. Yöllä teltassa nukutti hyvin ja lämpötila oli sopiva kesämakuupusseille.

Ilta Lakkalassa.

2. päivä: Lakkala – Rykiniemi – Suopelto – Eteläpää – Ahvenlampi

Heräsimme kello 7. Telttailualueella vietti yönsä kaksi muutakin telttaporukkaa: yksin retkeilevä vanhempi nainen sekä yksilapsinen perhe, joka pitäytyi visusti omissa oloissaan. Laittelimme rauhassa aamiaiskahveja ja -puuroja ja juttelimme vanhemman naisen kanssa. Hän kertoi, että oli ollut Ryläyksellä käynnin jälkeen aivan poikki ja hän oli levänyt Kiviniemen telttailualueella ilmeisesti muutaman päivän. Jaettiin aamunuotiolla kokemuksia aiemmista patikoistamme, ja yhdeksän aikaan lähdimme omiin suuntiimme.

Aamu oli aika kolea, mutta hyttysiä ei juurikaan ollut. T-paita päälläkin tuli kuitenkin hiukan hiki. Pysähdyimme Vesivaaralle istumaan hetkeksi. Omalla tavallaan tämä oli ehkä koko matkan paras maisemien katselupaikka: hienot näkymät Herajärvelle eikä ketään muuta ihmistä missään. Matka jatkui kohti Rykiniemeä. Helpossa alamäessa aloin katselemaan alhaalla olevia maisemia vähän liiankin innokkaasti ja niinhän siinä sitten tuli vedettyä vaellusturvat. Tässä tilanteessa ilmeni kamppailulajien ja etunojapunnerruksien hyöty: oikeaoppinen ukemi eteen rinkka selässä ja sauvat kädessä, eikä mihinkään tullut naarmuakaan. Jani kyllä pelästyi tilannetta, mutta kun selvisi että olen kunnossa, niin tilanne lähinnä nauratti.

Vesivaaralla.

Rykiniemeä edelsi Herajoen kahluuvaijeri. Tämä oli hauska kohta, ja viileä jokivesi vilvoitti mukavasti jalkoja, jotka olivat jo aamupäivän aikana raskaissa vaelluskengissä ehtineet hiota. Vettä oli maksimissaan polveen saakka. Vaijerin jälkeen olikin enää ihan lyhyt matka Rykiniemen nuotiopaikalle, jonne saavuimme puolen päivän maissa. Rykiniemessä oli aivan upea hiekkaranta Pielisen äärellä, mutta tuuli sopi suoraan rantaan ja oli niin voimakas, että Pielinen oli täynnä vaahtopäisiä aaltoja. Nuotiopaikka olisi ollut kiva, mutta koska siinä oli aivan liian kylmä, teimme lounaan vähän ylempänä suojaisammassa paikassa. Hyvällä säällä Rykiniemessä olisi mahtava telttailla!

Herajoen kahluuvaijeri.

Rykiniemen rantaa.

Matka jatkui kohti Suopeltoa. Kansallispuiston raja kulki aika lailla Herajoen paikkeilla, ja maisemat eivät enää olleet niin hienoja. Suopellon laavu oli paremmassa paikassa kuin nimi antoi ymmärtää. Se sijaitsi kallion kupeessa pellon yläpuolella ja laavuun oli rakennettu myös pieni pirttipöytä. Paikalla oli suunnilleen meidän ikäinen pariskunta lounastamassa. Koska meillä oli lounaasta aikaa vain pari tuntia, söimme tässä vain pähkinöitä. Pariskunta oli tullut Herajärven kierrosta toiseen (siihen suositeltuun) suuntaan kuin me, ja oli hauska vaihtaa matkakokemuksia kun molemmat olivat aika lailla oman matkansa puolivälissä. Ajatuksenamme oli yöpyä Eteläpään laavulla teltassa, mutta onneksi pari vinkkasi, että kannattaa jatkaa matkaa siitä vielä kolme kilometriä Ahvenlammelle, jossa oli kuulemma erittäin hieno autiotupa. He olivat viettäneet yönsä siellä.

Suopellon ja Eteläpään välimatka oli reilu 7 kilometriä. Otimme vettä mukaan Suopellon lähellä olevasta lähteestä, ja ajattelimme että teemme lounaan jossain matkan varrella. Tämä oli virhe. Suopelto-Eteläpää väli oli ehdottomasti reissun kurjin osuus. Polku kulki lähestulkoon koko ajan läpi hakkuuaukeiden, jotka olivat päässeet pahemman kerran pusikoitumaan. Ei siellä pusikoissa huvittanut paljon pysähdellä ja alkaa retkikeitintä virittelemään. Kuitenkin maasto oli edelleen sitä ylös-alas menoa, höystettynä hyttysiä kuhisevalla pusikolla. Tässä vaiheessa reissua oli mielenkiintoista huomata, miten nälkä ja väsymys sai aikaan sen, että oikeastaan sanaan kuin sanaan alkoi liittyä v-alkuisia, ei-niin-kauniita lausahduksia 🙂

Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen saavuimme v***un Eteläpään laavulle s***tanan p***läpeen, joka kuhisi verenimijöitä. Samapa tuo, nälkä oli jo niin että olin nähnyt jonkinlaisia hallusinaatioita laavusta jo pari kilometriä sitten. Retkikeitin esiin, äkkiä vesi kiehumaan ja Maggien pinaattipastaa nassuun. Ruuan jälkeen Eteläpään laavua pystyi tarkastelemaan hieman objektiivisemmin. Laavu itsessään oli rakennettu ihan lähiaikoina, mutta ei sitä paikkaa parhaalla tahdollakaan voinut kovin viihtyisäksi sanoa. Kyllä siinä paremman puutteessa olisi yönsä viettänyt, niin kuin alunperin olimme suunnitelleet. Pussipastan voimilla ja tapaamamme pariskunnan vinkistä jatkoimme vielä kohti Ahvenlampea.

Ahvenlampea lähestyttäessä jännitys oli käsinkosketeltava: onko se autiotupa vapaana? Mitä, jos se ei ole? Onko siinä telttapaikkaa? Joudutaanko kävelemään Kiviniemeen saakka? Aina silloin tällöin olin kuulevinani ihmisten ääniä, ja olin varma siitä, että tupa on jo varattu. Kun iltakahdeksan jälkeen, 11 tunnin päivämatkan päätteeksi, saavuimme vapaana olevalle autiotuvalle, riemulla ei ollut rajoja! Oli suorastaan uskomatonta, että yhtäkkiä metsän siimeksestä paljastuu äärimmäisen hyväkuntoinen tupa, jossa oli laverisängyt, pirttikalusto, kamiina, paistinpannuja, kahvipannu ja vaikka mitä. Hetken aikaa en voinut edes uskoa sitä, että tämä on totta, koska tupaa ei oltu meidän karttaamme edes merkitty.

Ahvenlampi kokonaisuudessaan oli tosi idyllinen. Koska oltiin kolme kilometriä sitten syöty, ei ollut heti nälkä. Kävimme pesulla lammessa. Vesi oli kylmää, mutta peseytyminen tuntui silti taivaalliselta. Jani viritteli iltanuotion ja teki polttopuita. Minä aloin keitellä järvivettä, jotta saatiin taas vesivarannot täyteen ja aloin laitella päivälliseksi soijasuikalemössöä. Muuten, kun lisää järviveteen hiukan kuivattua minttua, maku muuttuu paljon paremmaksi! Lopuksi Jani teki vielä iltanuotiolla kaltiaisia, eli ruisjauhoista ja vedestä tehdystä taikinasta tehtyjä littanoita ”leipiä”. Samaa tavaraa kuin karjalanpiirakoiden kuoret. Ne maistuivat voin sekä Lämmin Kuppi -mustikkakeiton kanssa tosi hyvältä. Nukkumaanmeno meni jonnekin yhdentoista tienoille, mutta tämä yö nukuttiinkin sisällä sängyissä!

Ilta Ahvenlammella.

3. päivä: Ahvenlampi – Kiviniemi – Ryläys

Jani heräsi aamulla jo ennen seitsemää, ja hän oli palellut yöllä hiukan. Itse nukuin oikein hyvin. Aamu oli pilvinen ja kylmä, mutta aamiaisen sai syödä sisällä pöydän ääressä. Oli hauskaa lueskella vieraskirjaa ja ihmisten kokemuksia. Näköjään muillakin voi retkeillessä hirttää kiinni, josta esimerkkinä jotenkin angstisella käsialalla kirjoitettu kommentti ”Saunottiin yöllä, perkele”. Joku oli tainnut laittaa kamiinaan vähän liikaa puita 🙂 Siivottiin tupa ja lähdettiin liikkeelle hieman ennen yhdeksää.

Matka kävi Huuhkajavaaran kautta kohti Kiviniemeä. Kokonaisuudessaan Herajärven eteläinen 20 kilometrin lenkki ei ollut niin kovin kummoista nähtävää. Kun tänne seuraavan kerran palaa uudestaan, niin voisi ihan hyvin tyytyä 40 kilometrin lenkkiin menettämättä maisemallisesti kovinkaan paljon.

Kiviniemeen saavuimme jo noin kello 11. Kiviniemessä on kioski ja sieltä olisi myös saanut ihka oikeaa ruokaakin. Paikalla oli kuitenkin lasten kesäleiri, ja lapset olivat juuri menneet syömään kun saavuimme paikalle. Niinpä täytimme vain vesipullot ja menimme tekemään lounasta parinsadan metrin päässä sijaitsevalle laavulle, jossa oli myös telttailualue. Rantaan kävi tosi kylmä tuuli, eikä paikka oikein tehnyt vaikutusta yöpymistä ajatellen. Saimme juuri lounaan syötyä ja astiat tiskattua, kun lapsirevohka änki laavulle. Lapset eivät ole muutenkaan minun juttuni, ja käveltyämme jo yli 40 kilometria sosiaalisuuteni ei muutenkaan ollut aivan huipussaan, joten pakkasimme kamppeemme niin nopeasti kuin pystyimme ja häivyimme paikalta.

Meillä oli alunperin ajatuksena viettää viimeinen yö Kiviniemessä, jolloin viimeiselle päivälle olisi jäänyt noin 18 km matka. Aikataulut menivät kuitenkin ihan uusiksi, kun edellisenä päivänä käveltiin aiottua pidemmälle ja Kiviniemi itsessään ei houkutellut viettämään päivää istuskellessa. Päätimme käydä katsastamassa Herajärven kierroksen lähellä olevan Nevalan tilan. Matka jatkui siis sinne.

Nevalan tilalle oli vaikea päästä polulta. Ensimmäisen portin kohdalla ihmeteltiin, että saako siitä kulkea vai ei. Päätettiin mennä, ja matkalla oli monta muutakin porttia. Saavuimme tilalle kolmen aikaan, ja paikka oli varsin idyllinen hevosineen ja lampaineen. Mietimme, että voisimme jäädä yöksi vaikka sinnekin. Tavattuamme emännän ilmeni kuitenkin raamatullisesti, että meille ei ollut sijaa majatalossa. Emäntä oli kunnon pohjois-karjalainen, jonka puheesta ei meinannut tulla loppua millään. Saimme häneltä vesipullot täyteen. Hän kertoi, että aivan polun varrelta oli juuri edeltävänä päivänä löytynyt karhun tappama hirvi, joka oli osittain syöty. Nevalan tilan isäntä oli ollut osallisena siirtämässä hirven raatoa muualle. Emäntä varoitteli karhusta, joka saattaisi olla pahalla päällä kun sen ruoka olikin hävinnyt. Ennen tätä en ollut oikeastaan ajatellut karhuja, mutta nyt vähän jännitti lähteä taas liikkeelle.

Matka jatkui kohti Ryläystä, eli tiedossa ylämäkeä. Pian Nevalan tilalta lähdettyämme tulimme paikalle, jossa hirven raato oli ollut ihan puolen metrin päässä pitkospuista. Paikalla oli kuivunutta verta ja raadon haju. Vähän hirvitti. Pidimme hiukan enemmän ääntä, ja vähän ajan päästä karhu-asia oli oikeastaan unohtunut. Pysähdyimme ennen Ryläystä Pitkälammelle syömään päivän toisen lounaan ja keittelemään vesipullot täyteen, sillä tiesimme ettei Ryläyksellä ole vettä saatavilla. Näillä vesillä piti siis selvitä seuraavaan päivään, ehkä Myllypurolle saakka. Matkalla hilpeyttä herätti eräs opastin, johon oli ”Herajärven kierros” -tekstin sivulle antaumuksellisesti kaiverrettu – ei siis vain raaputettu, vaan todellakin huolella kaiverrettu – teksti ”fuck you”. Joku oli tainnut olla vähän väsynyt ja nälkäinen 🙂

Polku Ryläykselle oli mukava ja matkalla hienoja maisemia Herajärvelle. Ryläyksen kodalle saavuimme 18:30. Kota oli hieno, ja teimme heti tulet. Jania harmitti se, että puuvarastolla ei ollut halkomapölkkyä ja huomasimme, että jotkut olivat tehneet halkomiset kodan sisällä istuinpöllien päällä. Aloin laitella päivällistä tulen lämmittäessä mukavasti. Vegaaniruokien jälkeen tuntui suorastaan juhlavalta saada hiukan lihaa jerky-muodossa. Päätimme yöpyä kodassa, mikä osoittautui virheeksi.

Ruuanlaittoa Ryläyksen kodassa.

 4. päivä: Ryläys – Myllypuro – Ukko-Koli

Yö oli kylmä. Aavistin jo nukkumaan käydessäni, että tästä ei hyvä seuraa. Kolmen aikaan yöllä heräsin ja palelin todella paljon. Suunto näytti lämpötilaksi 7 astetta, ja kodan lattian raosta kävi viima, joka eteni makuupussin suuaukosta jalkoihin saakka. Luultavasti olisi ollut fiksumpaa nukkua teltassa. Kesämakuupussissa värjötellessäni kaipasin kipeästi kolmen vuodenajan Angelfire-pussiani, jonka olin edeltävällä Isojärven keikalla kironnut alimpaan helvettiin hikoiltuani siinä koko yön. Jotenkin sain kuitenkin nukuttua pari tuntia. Viideltä Jani nousi kädet kylmästä täristen. Teimme tulet ja lämmittelimme nuotion ääressä. Päätimme syödä lounaan ja lähteä liikkeelle, koska nukkumisesta ei kuitenkaan enää tulisi mitään.

Lähdimme liikkeelle 6:40 ja teimme ensin pienen Ryläyksen kierroksen ilman rinkkoja. Näkötornista ei mitään sen ihmeempää näkynyt, mutta pikku aamulenkki lämmitti mukavasti. Ja muutenkin aikaisin aamulla on kiva kulkea. Tässä vaiheessa tosin hiukan huoletti, että se karhukin saattaa olla liikkeellä ja olla vaikka polun lähettyvillä, kun muita ihmisiä tuskin siihen aikaan olisi vielä ollut jalkeilla. Ryläyksen jyrkkä nousu, mikä meidän kulkusuunnassa oli siis lasku, ei tuntunut lainkaan niin pahalta, mitä monet olivat matkan varrella kertoneet. Tosin meidän kokemuksemme jyrkästä noususta tuo mieleen muistot Alpeilta, jossa sitä jyrkkää nousua on tullut noustua aika paljon enemmän.

Saavuimme Myllypuron sillalle jo aamuyhdeksältä. Päätimme jättää menemättä telttailualueen nuotiopaikalle, koska siellä olisi vielä saattanut olla joku nukkumassa. Teimme vielä viimeisen retkilounaan. Pussista tehty parsakeitto oli pahaa, eikä enää uponnut kun tiesi että kohta pääsee hotellille syömään oikeaa ruokaa.

Myllypuro.

Saavuimme Ukko-Kolille klo 11, jolloin koko vaelluksen kestoksi tuli 71 tuntia. Olimme varanneet seuraavaksi yöksi hotellihuoneen. Kävimme syömässä ja menimme kylpylään, joka tuntui täydelliseltä paratiisilta, varsinkin kun oli yöllä palellut niin kovasti.

Kaiken kaikkiaan vaellus oli onnistunut ja näihin maisemiin palaa vielä mielellään uudestaankin. Kiitokset Janille hienojen kuvien ottamisesta!