Kolovedellä SUP-laudalla

• to 28.7 – pe 29.7.2016
• SUP-lautailua Koloveden kansallispuistossa Kirkkorannasta käsin Ukonlahdelle sekä Hirviniemen suuntaan
• Tyynessä kelissä melomista Vaajasalon eteläisen osan kallioisia rantoja ihastellen täydessä hiljaisuudessa. Valokuvat eivät tee oikeutta paikan kaudeudelle ja rauhallisuudelle, vaan se pitää itse kokea. Kolovesi on sokkeloinen ja suojaisa vesistö, jossa moottoriveneily on kielletty. Melominen on leppoisaa, kun ei tarvitse varoa veneliikennettä eikä väistellä mökkirantojen laitureita.

 

Koloveden reissusta tuli loppujen lopuksi vain yhden yön mittainen, vaikka alunperin suunnittelimme muuta. Tarkoituksena oli retkeillä SUP-laudoilla meloen Vaajasalon ympäri. Tätä varten olimme kesän aikana jo ennättäneet testata erilaisten pakkauspussien vedenpitävyyttä, SUP-lautojen vakautta kuorman kanssa sekä harjoitelleet pelastautumista. Lopulta suuremmat suunnitelmat kutistuivat yhteen yöhön, joka sekin päätettiin viettää Kirkkorannassa, jolloin laudalle mukaan tulivat vain pienet eväät ja sadevaatteet. Syynä tähän olivat niin alueelle luvatut ukkoset kuin muut menot, jotka vaikuttivat heinäkuun lopun aikatauluihin. Autoa kotona pakatessa kyseenalaistin koko reissun järkevyyttä, koska yhtä yötä varten piti ottaa mukaan sekä SUP-laudat välineineen että rinkka telttoineen ja muine yöpymis- ja ruokatarvikkeineen. Onneksemme kuitenkin lähdimme edes yhdeksi yöksi, sillä vaikka retki oli lyhyt, se oli yksi hienoimmista luontoretkistämme!

Saavuimme Kolovedelle Kirkkorantaan vasta kuuden maissa torstai-iltana. Sää oli lämmin ja tuuli vähäistä. Kävimme ensin toteamassa, että kivikkoisesta ja mäkisestä Kirkkorannasta löytyi mukavasti telttapaikkoja, vaikkei niitä oltu Koloveden info-pdf:ään merkittykään. Sitten pumppasimme SUP-laudat kuntoon. Laituriin saapui juuri kolmihenkinen perhe kanooteilla. He kertoivat nähneensä saimaannorpan. Jospa meitäkin onnistaisi! Kolovesi nimittäin on saimaannorpan kotiseutua. Pian olimmekin jo vesillä ja lähdimme melomaan kohti Ukonniemen kärkeä.

Kirkkorannassa oli hyvä laituri ja tilaa ajaa autolla rantaan varusteita tuomaan.

Alkuun tuuli hieman, mutta siitä ei ollut haittaa. Heti Kirkkorannasta lähdettyämme saimme ihastella jylhiä kallioseinämiä aivan lähietäisyydeltä. Meriveteen tottunutta varsinaissuomalaista tumma ja kirkas järvivesi säväytti. Oli hiljaista ja fiilis kuin erämaassa. Lintujen ääniäkään ei juuri kuulunut. Meloimme verkkaisaa tahtia. Matka ei ollut tällä kertaa pääasia, vaan luonnossa oleminen.

Lyhyt melontamatka Ukonniemen kärkeen vei melkein tunnin. Vaikka SUP-lauta ei mikään vauhtihirmu kajakkiin verrattuna olekaan, kyllä sillä normaalisti huomattavasti nopeammin tulee edettyä. Nyt ei vaan ollut kiire. Ukonniemen kärjessä tuuli tyyntyi. Yhdellä melanvedolla liukui helposti useamman laudanmitan verran. Ilta-aurinko heijasti Ukonvuoren jyrkkiin kallioseiniin kuvioita vedestä. Olin juuri ihastetelemassa niitä, kun taaempana kuului molskahdus. Iso sellainen. Saimaannorppa tuli kuin tulikin tervehtimään meitä, mikä onnenpotku! Seisoimme kummatkin hiljaa laudoillamme ja katselimme sen menoa. Sen uidessa siitä näkyi vain pyöreä pää, joka loittoontui meistä pois päin.

Jatkoimme kohti Ukonvuorta, jossa rantauduimme maihin katsomaan 5000 vuotta vanhaa kalliomaalausta. Kalliomaalaukselle vie rantaan rakennetulta laiturilta lyhyt ja kivinen polku, jonka loppupäähän on rakennettu portaat ja näköalatasanne. Opasteen mukaan maalaus esitti jonkinlaista ihmistä, mutta me emme onnistuneet näkemään siinä oikein muuta kuin punertavan läiskän. Joka tapauksessa paikalta avautui hienot näköalat tyynelle Kolovedelle, ja pidimme siinä pienen evästauon.

Jylhää kallioseinämää Ukonvuoren tienoilla. Saimaannorppa näyttäytyi meille lähistöllä.

Laituri Ukonvuoren kalliomaalaukselle vievän polun alussa.

Ukonvuoren näköalapaikalla.

Jatkoimme matkaa kohti Ukonlahtea. Vesi oli peilityyni ja aurinko alkoi pikkuhiljaa laskea. Oli aivan hiljaista. Tunnelmaa on vaikeaa kuvailla sanoin, mutta taianomainen, lumoava tai henkeäsalpaava voisi sopia. Tuntui suorastaan epätodelliselta lipua SUP-laudalla seisten halki liikkumattoman veden pinnan. Tuli jotenkin jännä tunne, jossa aika katoaa ja tunsi lipuvansa halki ikiaikaista, koskematonta luontoa. Jani sanoi, että ikään kuin paikassa ja hetkessä olisi jotain niin pyhää, että eläimetkin ovat hiljaa.

Ukonlahden perukoilla näimme ensin paljon majavan kaatamia tai työn alla olevia puita, ja lopulta tapasimme myös itse majavan. Käännyimme takaisin kohti Ukonvuorta. Alkoi tihkuttaa vettä. Pysähdyimme hetkeksi uudestaan kalliomaalausten kohdalle rakennetulla laiturilla ja puimme sadevaatteet päälle. Kirkkorantaan meloimme pienessä sateessa auringon laskiessa. Melontareissu Kirkkorannasta Ukonlahden perälle ja takaisin vei nelisen tuntia.

Melontaa täysin tyynessä Ukonlahdessa. 

Ukonlahti illan hämärtyessä.

Paluumatkalla Ukonvuoren tienoilla.

Auringonlasku Kolovedellä kevyessä tihkusateessa.

Jätimme SUP-laudat yöksi Kirkkorantaan puiden alle toivoen, että vielä seuraavana aamuna sää sallisi lyhyen melontaretken. Haimme autosta rinkan ja otsalamppujen valossa etsimme telttapaikan hieman kauempaa parkkipaikasta. Järven rannasta löytyi mukava paikka, hieman vino tosin. Ajattelimme, ettei se kuitenkaan haittaa, ja päätimme laittaa teltan siihen. Sade ropisi telttaan ja söimme siellä pientä iltapalaa. Kävimme peseytymässä lämpimässä järvivedessä. Rannalla oli vieressä iso rupikonna, jota meidän läsnäolomme ei näyttänyt liikuttavan pätkääkään.

Käydessämme nukkumaan ilmeni, että telttapaikan vinous toi mukanaan muitakin ongelmia kuin vain sen, että pää on hieman ylempänä kuin jalat. Liukaspintainen makuupussi ja niin ikään liukaspintainen puhallettava makuualusta nimittäin saivat aikaan liukumäkiefektin. Yöstä tuli yksi hullunkurisimmista kokemistani: välillä heräsin siihen, että olin liukunut jalkopäähän sikiöasentoon. Sieltä piti makuupussissa könytä toukkamaisesti ylöspäin. Näytti hassulta, kun aamulla heräsin ja näin Janin nukkuvan normaaliasennossa vieressäni. Kun pidin hetken silmiä kiinni ja ehkä nukahdin hetkeksi, Jani olikin seuraavaksi jalkopäässä yhtenä möykkynä 🙂 Molemmilla oli aamulla muistikuvia siitä, että oli käsillä tarrautunut patjan yläreunaan kiinni. Huolimatta hieman kummallisesti sujuneesta yöstä aamulla oli yllättävän levännyt olo.

Vino telttapaikka + liukas makuupussi + liukas makuualusta = yö liukumäessä 🙂

Aamiaismaisemia sateisena loppukesän aamuna.

Aamullakin tihkutti vielä hiukan, mutta se ei haitannut aamiaispuurojen keittelyä ulkona. Järvi oli edelleen peilityyni. Laitoimme tavarat kasaan, veimme rinkan autoon ja otimme tilalle melontavälineet. Lähdimme melomaan Kirkkorannasta kohti Hirviniemeä taaskin rauhallisella tahdilla. Majavan työn jälkiä näkyi paljon, mutta emme nähneet enää majavaa emmekä juuri muitakaan eläimiä. Ehdimme tehdä puolentoista tunnin melonnan, jonka jälkeen palasimme Kirkkorantaan. Mielellään olisimme olleet pidempään, mutta illaksi piti ehtiä Savonlinnaan.

SUP-laudan päällä seistessä on hyvät näkymät ihmetellä luontoa ja lipua hiljaa halki peilityynen veden.

Kotona oli harmittanut etukäteen, että Koloveden reissu kutistui vain yhden yön mittaiseksi. Onneksi kuitenkin lähdimme! Lyhytkin retki oli rauhoittava ja akkuja lataava, ja paikka oli lumoavan kaunis. Parasta oli hiljaisuus. Kolovedelle palataan vielä uudelleen paremmalla ajalla. Kajakilla voisi meloa samalla reissulla kätevästi Linnansaaren, Joutenveden ja Koloveden halki. Toisaalta, täällä ei kannata ahnehtia kilometrejä vaan nauttia rauhasta.